Jotta pystyy kohtaamaan niin, että syntyy aito tunne kohdatuksi tulemisesta pitää olla hyvin tietoinen itsestään. Kuka olet, mitä olet ja miksi olet juuri tässä? Sanotaan, että pitää kyetä olemaan läsnä toisen ihmisen elämässä. Pitää kyetä antamaan arvoa ihmisyydelle riippumatta sen toisen ihmisen saavutuksista tai menetyksistä.
Usein korostetaan myös tietojen ja taitojen, kokemuksen ja kuuntelemisen merkitystä.
Itse olen usein kompastellut näihin kaikkiin edellä mainituista.
Yksi merkittävimmistä minua asiassa auttaneista asioista on ollut nöyryys. Toki minulta meni vuosia ymmärtää mistä oikeasti oli kysymys, eikä pelkkä nöyryys sinänsä riitä, mutta sillä on valtavasti merkitystä.
Puhun nimenomaan siitä nöyryydestä, joka on vastapaino sellaiselle liialliselle itsetietoisuudelle. Se joka saa sinut ymmärtämään, että sinä et tiedä kaikkea, et ainakaan tiedä kaikkea tuon toisen ihmisen elämästä. Se nöyryys, joka ei ole teennäistä mielistelyä, vaan aitoa halua ymmärtää ja kuulla avoimesti toista ihmistä.
Itsekin olen usein ollut niin täynnä omia valtavan upeita ajatuksiani, että en ole nähnyt muuta kuin muistisairaan tyypillisen oireen, joka aikaansaa tietynlaista tyypillistä käyttäytymistä. Usein olen siis ennalta luonut itselleni käsityksen toisesta ihmisestä ja hänen tilanteestaan, tutustumalla vain muiden kirjaamiin ja sanomiin asioihin. Tällä en nyt tarkoita sitä, etteikö taustatietoihin ja potilaskertomukseen kannattaisi tutustua. Niistä on usein paljon apua, niiden ei vaan saa antaa määrittää kaikkea.
Katsotaan asiaa vielä useille tutun esimerkin kautta. Tavataan joku uusi ihminen sattumalta, esimerkiksi ravintolassa, koska siellä on lupa jutustella muiden kanssa leimautumatta hulluksi. Sattumalta tavataan siis ihminen, jonka kanssa heittäydytään alkuillasta juttusille, koska olette molemmat tulleet “liian aikaisin paikalle”, hän onkin yllättävän helppo lähestyttävä. Hänkin on vailla juttuseuraa.
Tilanne on monella tapaa ihanteellinen, koska kummallakin on motivaatiota keskusteluun, koska on tylsää. Molemmat ovat asianmukaisesti pukeutuneet, kummallakaan ei ole toisesta ennakkoasennetta. Ja ehkä paras kaikista: Kummallakaan ei ole ennalta määritettyjä odotuksia, eihän tänne alkuillasta ketään tultu iskemään. Kumpikin on keskustelussa ilman tavoitteita, haluamassaan määrin avoin.
Ja yllättäen saattaa kummastakin tuntua siltä, että: “tuolle ihmiselle voisin kertoa mitä tahansa”
Elementit olivat kohdallaan ja keskusteluun syntyi luottamus.
Ja sen syntyminen vie koko jutun aivan uudelle tasolle. Elämänmittaiseen ystävyyteen. Elämää suurempaan rakkauteen. Ehkä oivallukseen, joka johtaa käytöshäiriöiden vähenemiseen.
Upeita hetkiä joka tapauksessa. Niin upeita, että niitä haluaa kokea lisää.
Arvostava Kohtaaminen 