Tervetuloa epämukavuusalueelle

Muistisairaiden ihmisten kanssa eläessä tai työskennellessä, joutuu hyvin herkästi pois omalta mukavuusalueeltaan. Muistisairas läheisemme tai asiakkaamme, tekee tai sanoo jotain asiatonta tai yllättävää, johon emme ole osanneet varautua. Tämä niin hyvässä kuin pahassakin.  

Esimerkki hyvästä on iäkäs kotona asuva aviopari, jonka muistisairas puoliso kymmenien avioliittovuosien ja yhteisten lasten maailmalle saattamisen jälkeen ehdotti kahvipöydässä puolisolleen seurustelun aloittamista, koska yhdessä on niin mukavaa.  

Kun joudumme tilanteeseen joka syystä tai toisesta ei tunnu meistä mukavalta, asetumme usein itse sitä huomaamatta puolustuskannalle. Syvällä meissä olevat “vaistot” ja primitiiviset puolustusjärjestelmät heräävät ja alkavat valmistaa kehoamme taisteluun tai pakoon. Samalla kehomme myös viestii muille ihmisille kohonneesta varautumistilasta. Tämä, usein täysin tiedostamaton fyysiseen toimintaan valmistautuminen, laukaisee muissa ihmisissä yhtä usein samankaltaisia toimintoja. Yhtäkkiä pelkästään yllättävyydestä ja toisessa ihmisessä heränneistä tiedostamattomista reaktioista johtuen tilanteessa on jännitteitä, jotka vaikeuttavat merkittävästi kohtaamista ja läsnäoloa.  

Hyvä esimerkki tahdosta riippumattomasta fyysisestä varautumisesta on kokemuksesi, kun sinun käsketään kohdata pyörätuolissa istuva herttaisesti hymyilevä mummo. Ja tuntemuksesi sen jälkeen, kun kuulet että saman herttaisesti hymyilevän mummelin kaulapussissa on puukko. Puukko, jota hän jokin aika sitten heristi (tosin tupessa), kiroillen samalla niin että sylki lensi. 

Omaa yllättäviin tilanteisiin reagoimista voi onneksi kehittää. Ammattilaiset puhuvat henkisestä joustavuudesta. Asiaa kutsutaan myös heittäytymiseksi. Tässäkin, kuten vanha viisaus sanoo, vain harjoitus tekee mestarin.   

Kannustan vahvasti koulutuksissani ihmisiä heittäytymään. Astumaan rohkeasti omalle epämukavuusalueelleen. Rikkomaan omia rajojaan ja rajoituksiaan. Elämään hetkessä ja tarttumaan siihen.  

Lähes joka kerta, ja lähes aina myös koulutuksen päätteeksi annetuissa palautteissa mainitaan sanoilla tai toisilla: “Minä en ole mikään näyttelijä”, “Minä en uskalla tai halua mennä muiden eteen, menkööt ne, jotka haluavat”. Viestin sisältö on kuitenkin kaikissa näissä aika selkeä.  

Nämä ihmiset elävät omaa elämäänsä haluamallaan tavalla. Ja se on ihan ok.  

Näitä ihmisiä on havaittavissa kaikkialla missä ylipäätään on ihmisiä työssä, Se, että joku tekee kaiken aina samalla tavalla, on ehkä liukuhihnan ääressä loistava asia, mutta muualla herkästi vääryyttä.  Erityisesti silloin kun työskennellään ihmisten kanssa. Ihmisiä ei tule hoitaa joka kerta samalla tavalla. Paitsi, että se on väärin ymmärrettyä tasa-arvoisuutta, se on äärimmäisen passivoivaa. Molemmille. Asiakas passivoituu ja työntekijä leipiintyy.  

Ihmisen kohtaamisessa on tiettyjä sääntöjä ja tapoja, joita on totuttu esimerkiksi kulttuurin, kokemuksen ja kasvatuksen johdosta noudattamaan. Ne eivät kuitenkaan anna kaiken kattavaa apua. Pikemminkin ne antavat ensimmäiset askelmerkit, joilla kerrotaan sille toiselle ihmiselle, että lähestyn sinua pahaa tarkoittamatta. Kohteliaat tavat, tervehtiminen ja esittely. Niillä pääsee usein muistisairaankin ihmisen kohdalla alkuun.   

Kontaktin saamisen jälkeen, tärkeää on olla läsnä, välittämättä siitä miltä minä ulkopuolisten tai vaikka toisten työntekijöiden silmissä vaikutan. Viedä kohtaamista eteenpäin kummankin ehdoilla omien kykyjen ja taitojen mukaan. Toimiminen niin kuin itsestä tuntuu hyvältä ja luontevalta auttaa jo pitkälle. Tärkeämpää kuin kyetä sietämään muiden läsnäoloa ja katseita onkin oppia hyväksymään itsensä ja nauramaan sopivasti itselleen.  

Tervetuloa epämukavuusalueelle.